Näyttävää tyyliä ja kestävää laatua asiakaskeskeisellä asenteella.

Indecorian juuret ajoittuvat 2000 -luvun alussa perustettuun suomalaiseen perheyritykseen Faabeli-Keramiikkaan, joka toimi silloin sisutustavaroiden valmistuttajana ja maahantuojana. Vuosien mittaan liiketoimintaa laajennettiin huonekaluihin ja vuonna 2009 perustettiin sitä varten erillinen yhtiö Indecoria. Siihen aikaan suomalainen huonekalutarjonta tuntui yksipuoliselta ja mielessä oli tuoda jotain uutta markkinoille – kalusteita, jotka erottuisivat massasta, mutta olisivat kohtuuhintaisia. Viimevuonna Indecoria juhlii 10-vuotista taivaltaan.

Ensimmäinen huonekalumyymälä avattiin 2009 Herttoniemeen ja samalla aloitettiin maan kattava tukkutoiminta. Parin vuoden päästä oli edessä muutto isoimpiin tiloihin Itäkeskukseen, mikä mahdollisti laajemman valikoiman. Samalla uusia eurooppalaisia toimittajia tuli lisää kuvioon.

Vuodesta 2017 lähtien Indecoria on toiminut nykyisellä paikalla kauppakeskus Itiksen pääkäytävällä. Kauppakeskus, lähellä ihmisiä, on mieluisa paikka huonekaluliikkeelle.

Indecoria on kotimainen yksityinen toimija, joka yksinoikeudella edustaa useita tarkoin valittuja eurooppalaisia huonekaluvalmistajia ja –toimittajia sekä teemme yhteistyötä myös suomalaisten valmistajien ja suunnittelijoiden kanssa

Indecorian vahvuuksia on puhutteleva ja laadukas mallisto, joka erottuu massasta rohkeudellaan. Ekologisuus, ergonomia ja terveellisyys ovat lähellä sydäntä, ja laadukkaiden huonekalujen lisäksi panostetaan iloiseen, asiantuntevaan palveluun.

Koska toiveena on tavoittaa asiakkaita myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella, avattiin verkkokauppa palvelemaan asiakkaita myös muualla Suomessa.